Lotus Demolitionin ja kestävään rakentamiseen erikoistuneen Spolia Designin yhteistyöllä purkumateriaalien uudelleenkäyttö ottaa vahvoja harppauksia eteenpäin.
Spolia Designin Petri Salmi kertoo projektista:
– Asuntomessutontti on varattu ja ensimmäisen kierrätysmateriaaleista valmistetun messukohteen suunnittelu täydessä vauhdissa. Tiedämme projektin olevan haastava ja aiomme pistää itsemme täysillä likoon. Kaltaistemme tekijätyyppien, kuten juuri Lotuksen, kanssa onnistumisen mahdollisuudet ovat parhaat mahdolliset.
Myös Lotus Demolitionin operatiivinen johtaja Petri Uomala on viime keväänä käynnistyneestä ja rivakasti edenneestä Spolia-yhteistyöstä silmin nähden hyvillään.
– Viimeinkin! Korkealentoisia puheita on kuunneltu, strategiakalvoja pällistelty ja kahvipöytäkeskusteluja käyty jo vuosien ajan – ja suoraan sanottuna ihan riittävästi. Spolian kanssa purkumateriaalien uudelleenkäytölle ja sen ympärille alkaa syntymään oikeita konkreettisia projekteja, joista tämä asuntomessuhanke on loistava esimerkki. Rohkeutta ja päämäärätietoista innovatiivisuutta tarvitaan, ja niitä meiltä löytyy, Uomala sanoo.
Sanoista tekoihin -asenne kuuluu vahvasti myös Spolia Designin Petri Salmen puheessa. Spolia Design on vuonna 2021 perustettu yhtiö, joka toimii laajalla skaalalla luonnonvaroja säästävän cleantech-rakentamisen parissa. Yhtiö muun muassa tuo uutta ajattelua rakentamisen ja purkamisen suunnitteluun sekä kehittää uudenlaisia purku- ja kiinnitysmenetelmiä. Siis sittenkin pelkkää ”konsulttipöhinääkö”?
– Ei missään nimessä, vaan kädet savessa -tekemistä ilman muuta myös, Salmi painottaa.
– Noudamme rakennusosia ja muuta materiaalia purkutyömailta ja löydämme niille uudelleenkäyttöä. Tähän mennessä painopiste on ollut lasielementeissä ja irtaimistoissa toimistorakentamisen saralla. Pyrkimyksemme on kuitenkin päästä jatkuvasti suurempiin, ja siten rakentamisen hiilijalanjälkeen enemmän vaikuttaviin, rakennusosiin kiinni, aina sinne runkoelementteihin asti. Hyvin tiivistetysti päämäärämme on se, että kaikki mahdollinen purettava materiaali pystyttäisiin käyttämään kestävästi uudelleen ja jätettä syntyisi mahdollisimman vähän, hän summaa.
Jaettu asenne tavoitteelliseen tekemiseen
Lotus Demolition on Pohjoismaiden kokeneiden purkuyritys ja alansa markkinajohtaja Suomessa. Samalla se on yhtiö, joka on tuonut purkualalle useita nimenomaan tekemisen vastuullisuutta kehittäviä innovaatioita, kuten LotusExtra-projektiseurannan hiilijalanjälkilaskentoineen sekä logistiikan päästöjä leikkaavat Skip Up -lavajärjestelijät. Nämä faktat antavat vahvan pohjan ajatukselle, että nyt käynnistyneellä yhteistyöllä voi hyvin nähdä kierrätystoiminnan mittakaavan lähtevän täysin uusille urille.
– Spolian kanssa on nyt sovittu ensimmäiset askeleet. Me takaamme heille pääsyn niille työmaille, joista tuotteiden luovutus on sallittua ja joiden tuotteet ovat ylipäätään luovutuskelpoisia. Jokainen purkuprojekti on tietysti omanlaisensa, eli joskus ehjänä purettavia osia löytyy helpommin ja enemmän, ja joskus tilanne on toisenlainen, Uomala sanoo.
– Kaikkein tärkeintä tässä vaiheessa on se, että tavoite ja tekemisen asenne ovat meillä molemmilla samat ja se että molemmilla on pyrkimys ammattimaiseen ja liiketoiminnallisestikin kannattavaan tekemiseen. Ne ovat niitä lähtökohtia, joista ponnistaen saadaan asioita aikaiseksi ja voidaan menestyä tulevaisuudessa. Vain tekemällä pääsee siihen käytäntöön aidosti kiinni, ja kokemuksemme mukaan ainoastaan tekemällä oppii ja kehittyy, Salmi hymyilee.
Käytännössä Lotus ja Spolia aikovat laatia rakennusosien noudolle ja uudelleenkäytölle konkreettisen toimintaprosessin, joka ei vie varsinaiselta purkutyöltä resursseja, ei tuo työmaalle katkoksia ja on kaikin puolin turvallinen.
– Spolian osalta olen innoissani siitä, että he tuntevat materiaalit ja uudelleenkäytön realistiset mahdollisuudet sekä ovat jo rakentaneet omaa toimintaansa siten, että tuotteita saadaan työmailta fiksusti ja hyvällä yhteistyöllä, Uomala kertoo.
– Aiomme rakentaa mallin, joka hyödyttää meitä molempia osapuolia ja viimekädessä myös rakentamisen kenttää ja koko yhteiskuntaa laajemmin. Nyt kun lainsäädäntökin alkaa menemään siihen suuntaan, että uudelleenkäyttö on ylipäätään mahdollista, on täsmälleen oikea aika ottaa lusikat kauniisiin käsiin, hän sanoo.
Ainutlaatuinen asuntomessutalo kiikarissa
Yksi parivaljakon hahmottelemista yhteisprojekteista on kierrätysmateriaaleista valmistettu omakotitalo Keravan vuoden 2024 Asuntomessuille. Asumisen ja sisustamisen suurtapahtuman teemana on tuolloin kiertotalous.
– Tätä messukohdeajatusta on kypsytelty meillä Spolialla jo pidempään. Ja nyt kun messujen teemakin stemmaa hyvin meidän ideologian kanssa yhteen, päätimme laittaa toimeksi. Nyt suunnittelutyö on täydessä käynnissä. Tavoitteemme on toteuttaa omakotitalo, joka on rakennettu vähintään 85-prosenttisesti kierrätysmateriaaleista, Salmi sanoo.
Käytännössä uudelleenkäyttö tulee olemaan lähtökohta kaikessa – aina messutalon kantavista runkorakenteista alkaen ja sen sisustukseen asti.
– Me emme kaihda mitään rakennetta. Toisin sanoen tiedämme ja aiomme todistaa myös muille, että rakennuksen kaikki osat on mahdollista toteuttaa kierrätysmateriaaleista teknisesti toimiviksi, turvallisiksi ja myös arkkitehtonisesti tyylikkäiksi. Aiomme tuoda hyvien materiaalien parhaat puolet esiin. Tavoitteemme on löytää asiaan liittyviin kysymyksiin vastauksia, jotka kiinnostavat varmasti monia tahoja ja toimivat laajemman kehitystyön pohjana, Salmi kuvailee.
Toinen Spolian Asuntomessuille, ja myös muihin erityisesti laajempien aluekehittämisen hankkeisiin, kaavailema konsepti on nimeltään ReUse Factory.
– Se on paikka, esimerkiksi kevytrakenteinen liikuteltava halli, jossa purkutuotteita tai työmaalta yli jääneitä materiaaleja voidaan ottaa vastaan ja välivarastoida, jalostaa hienovaraisesti sekä ohjata sen jälkeen eteenpäin uuteen käyttöönsä. Jätteen määrän pienentämiseen tämäkin ajatus tähtää, Salmi tiivistää.
Paras mahdollinen näyttämisen paikka
Asuntomessuprojektin ollessa vielä suunnittelun asteella muun muassa hankkeen roolitukset hakevat vielä lopullista muotoaan. Lotus on silti mukana, tavalla tai toisella. Uomalan mukaan tässä on tilaisuus, jota ei todellakaan ”missata”.
– Asuntomessut ovat kenties paras mahdollinen paikka herättää huomiota, todistaa purettujen materiaalien laadukkuus ja konkretisoida uudelleenkäytön mahdollisuudet suurelle yleisölle.
– Aiomme omalta osaltamme tehdä kaikkemme, että hanke toteutuu ja menee suunnitellusti maaliin. Projekti voisi luoda globaaliin ilmastomuutoksen hillitsemiseen ihan uuden tulokulman ja samalla Suomelle vientituotteen. Tässä onnistuminen on minulle myös henkilökohtaisesti iso juttu, materiaalien uudelleenkäyttöä jo vuosia Lotuksella kehittänyt Uomala päättää.
Lähde ja kuvat: Lotus Demolition Oy