KotiIdeat / vinkkejäMökkisauna kesäkuntoon – näin vaihdat puukiukaan kivet puolessa tunnissa

Mökkisauna kesäkuntoon – näin vaihdat puukiukaan kivet puolessa tunnissa

Saunan kiukaan kivet eivät ole ikuisia. Kiuaskivet vaurioituvat ajan saatossa, jolloin sauna lämpenee hitaammin ja löylyt jäävät puolitiehen. Tällöin kiuaskivet täytyy vaihtaa uusiin.

Kevät on hyvää aikaa tarkistaa kiuaskivien tilanne esimerkiksi mökkisaunassa, kun mökkiä laitellaan kuntoon kesäkautta varten.

Lue tästä saunologia -sivuston ohjeet puulämmitteisen saunan kiuaskivien vaihtamiseen. Työ on helppo ja siinä kestää noin vartista kolmeen varttia.

Milloin puukiukaan kivet tulisi vaihtaa

Kiuaskivet kuluvat käytössä: mitä useammin sauna lämpiää, sitä nopeammin kivet rapautuvat. Huomaat, kuinka kiukaan edustalle alkaa kertyä kivimurskaa ja pölyä. Kiukaassa olevat kivet saattavat myös vaihtaa väriä: kulunut kivi voi olla vaalea, ruosteenruskea tai jopa vihreä. Kun kopautat kiviä yhteen, ne murenevat ja lohkeilevat. Huonokuntoiset kivet voivat murentua käteen jo niitä puristamalla.

Puukiukaassa kivet vanhenevat melko samaa tahtia, joten on usein järkevintä vaihtaa koko setti kerralla, sen sijaan että kiviä kävisi läpi yksi kerrallaan.

Kiukaan kivet kannattaa tarkistaa vähintään kerran vuodessa. Jos kiukaan kiviä ei vaihdeta, sauna lämpiää hitaammin, puuta kuluu enemmän ja löylyistä tulee heikommat.

Vaihda kivet siis viimeistään silloin kun sauna ei lämpene kunnolla, ilma tuntuu tunkkaiselta tai löylyt jäävät miedoiksi.

Kiuaskivien ostaminen

Kiukaan käyttöohjeesta selviää, kuinka paljon kiviä kiukaaseen mahtuu. Kivimäärä ilmoitetaan kiloina, ja voi olla mitä tahansa muutaman kymmenen ja sadan kilon väliltä. Jos et löydä tietoa tarvittavasta kivimäärästä, pura vanhat kivet pois kiukaasta ja mittaa. Apuna voit käyttää esimerkiksi ämpäreitä.

Saunologian artikkelissa luonnonkiviä suositellaan ostettavaksi yksi ylimääräinen laatikko. Luonnonkivien koot vaihtelevat, joten niitä on hyvä olla reilusti, jotta voit valita pakkauksesta sopivan kokoiset kivet.

Yleisin kivikoko puukiukaaseen on 10–15 cm. Käyttöohjeissa saattaa olla maininta, minkä kokoisia kiviä kiukaassa olisi hyvä käyttää. Isommat kivet kestävät lämmönvaihtelua pienempiä kiviä paremmin.

Kiviä on saatavilla monenlaisia. Edullisimpia ovat vulkaniitti ja oliviini-diabaasi, keskihintaisia peridotiitti ja oliviini. Kalleimpia kiviä ovat lämpökäsitellyt, keraamiset sekä vulkaaniset kivet. Kiukaan pinnalle sopivat koristekivet, kuten vuolukivi ja valkoiset kivet, ovat myös hieman hintavampia.

Kiukaan tyhjentäminen ja siivous

Puukiuasta tyhjentäessä on hyvä käyttää suojakäsineitä, sillä lohkeilleet kivet ja pellinkulmat voivat olla teräviä. On sanomattakin selvää, että tyhjennyspuuhiin voi käydä vain silloin, kun kiuas on viileä.

Tyhjennä kiuas huolellisesti, ja poista myös kaikki vanhoista kivistä lohkeilleet palaset. Jos kuuma kivi on jumiutunut kiinni johonkin kiukaan koloon, voi olla, että joudut käyttämään vasaraa saadaksesi sen irti.

Poista kivipöly harjalla tai vedellä.

Tarkasta lopuksi hormiliitäntä ja putket mahdollisten vaurioiden varalta. Tarkasta myös nuohousluukut sekä puhdista savukanavat, mikäli tälle on tarvetta. Voit käyttää apuna esimerkiksi pulloharjaa.

Uusien kivien ladonta kiukaaseen

Kivet voi ennen ladontaa halutessaan huuhdella, jolloin niiden pinnalla olevasta pölystä pääsee eroon.

Saunologin mukaan kivet kannattaa ensin lajitella koon ja muodon mukaan.

Ladonnassa isoimmat kivet laitetaan pohjalle ja hormiputken päälle.

Pitkulaiset kivet asetellaan mieluiten pystyyn, jolloin niiden väliin jää pystysuuntaista ilmatilaa, jossa kuuma ilma pääsee liikkumaan esteettä ylöspäin. Näin latomalla kiuas lämpenee nopeasti.

Jatka latomista pintatasoon saakka. Suurta kekoa kiukaan päälle ei tarvitse kasata, sillä kivien lämpöteho on heikompi mitä kauempana hormiputkistosta ollaan.

Jälkityöt

Luonnonkivistä saattaa irrota jopa haitallisia aineita ensimmäisillä lämmityksillä, joten on suositeltavaa lämmittää ja tuulettaa sauna ensin ilman saunomista.

Vanhat kiuaskivet voi hävittää pienissä erissä jätteen mukana, mutta hyödyllisempää on palauttaa ne takaisin luontoon. Vanhat kiuaskivet ovat erinomaisia esimerkiksi kukkapenkin reunuksena.

Lähde: Saunologia

Kuva: Pexels

TSEKKAA MYÖS NÄMÄ

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SUOSITUIMMAT