KotiSisustaminenNämä 5 sisustusvirhettä saavat kotisi näyttämään todellista pienemmältä

Nämä 5 sisustusvirhettä saavat kotisi näyttämään todellista pienemmältä

Pieni koti voi olla hyvä asia – kodikas ja intiimi. Mutta pienen tilan sisustaminen saattaa toisinaan osoittautua haasteelliseksi. Joskus ihmiset myös sisustavat tilan niin, että se näyttää todellista pienemmältä. Sisustusammattilaisten mukaan itseasiassa suurin osa ihmisistä toimii näin.

Lue tästä, millaiset asiat voivat saada kodin näyttämään kokoaan pienemmältä.

Neutraalit seinät

Ihmiset usein olettavat, että neutraalit sävyt toimivat parhaiten pienessä tilassa, mutta sisustussuunnittelijoiden mukaan asia voi itseasiassa olla päinvastoin. Syvemmät sävyt seinissä häivyttävät huoneen rajat, minkä vuoksi huoneen kokoon ei kiinnitetä samalla tavalla huomiota.

Tummemman sävyiset seinät voivat luoda pieneen huoneeseen erityislaatuisen tunnelman.

Huonekalujen sijoittelu yhdeksi ryhmäksi

Mitä enemmän eri alueita tilaan on järjestetty, sitä suuremmalta se vaikuttaa. Esimerkiksi olohuoneeseen voi järjestää kaksi istuinaluetta yhden sijaan, jolloin tila vaikuttaa suuremmalta. Pieneen makuhuoneeseen voi järjestää lisäksi työtilan laittamalla sängyn toiselle puolelle työpöydän, ja jättämällä yöpöydät kokonaan pois.

Pelkästään pienikokoisten huonekalujen käyttö

Pieni olohuone ei tarkoita välttämättä pienikokoista sohvaa. Suurempi sohva toimii itseasiassa usein paremmin, sillä se luo illuusion isommasta tilasta. Isokokoisen sohvan kaveriksi kannattaa kuitenkin hankkia kevyempiä tuoleja. Kookkaaseen sohvaan saa ilmavuutta siroilla jaloilla.

Seinien jättäminen tyhjäksi

Minimalismi auttaa tekemään pienestä tilasta väljemmän oloisen, mutta seiniä ei tarvitse jättää tyhjäksi. Jos tavaraa tuntuu kertyvän tasoille tai lattialle, harkitse säilytyskaapin- tai hyllyn kiinnittämistä seinälle.

Turhan tavaran kerryttäminen

Jos huone tuntuu ahtaalta, syypää on yleensä liiallinen tavaramäärä. Piilota näkyviltä ainakin kaikki pienikokoisimmat tavarat, sillä ne tekevät tilasta visuaalisesti ahdistavan. Ryhmittele sisustusesineet kolmen ryhmiin ja siirrä pois näkyviltä sellaiset, jotka eivät sovi huoneen tunnelmaan.

Kuva: Pexels

TSEKKAA MYÖS NÄMÄ

SUOSITUIMMAT