KotiIdeat / vinkkejäOletko laittamassa asuntoa vuokralle? Katso tästä vuokranantajan muistilista vahinkojen varalle

Oletko laittamassa asuntoa vuokralle? Katso tästä vuokranantajan muistilista vahinkojen varalle

Asunnon vuokralle laittamisessa on monta huomioitavaa asiaa.

Vuokranantajan kannattaa huomioida, että vuokra-asunnossa sattuvat vahingot eivät ole aina vuokralaisen vastuulla, eikä vuokralainen siten ole aina korvausvelvollinen. Esimerkiksi kodin kiintokalusteet ja kiinteät kodinkoneet ovat vuokranantajan vastuulla. Yleensä vuokranantajat vaativat vuokralaiselta laajaa kotivakuutusta, mutta kaikissa tapauksissa se ei kuitenkaan tuo turvaa.

Esimerkiksi asuntoon kiinteänä osana kuuluva astianpesukoneen rikkoutuminen normaalissa käytössä ei ole vuokralaisen vastuulla.

Suurin osa vuokra-asunnoista sijaitsee taloyhtiöissä. Taloyhtiössä sijaitsevassa vuokrahuoneistossa on olemassa vastuunjakotaulukko, josta selviää, mikä on taloyhtiön vastuulla ja mikä on asukkaan tai omistajan vastuulla.

– Taloyhtiön putkiston rikkoutuminen on taloyhtiön vastuulla mutta esimerkiksi putkistoon liitettävät kodinkoneet ovat asentajan vastuulla, mikäli esimerkiksi pesukoneen vesiletkun huono asennus aiheuttaa vahinkoa. Kodinkoneen esimerkiksi virheellinen käyttö on taas käyttäjän vastuulla, kertoo LähiTapiolan projektijohtaja Antti Määttänen.

Vuokra-asunnossa jääkaappi, liesi ja muut mahdolliset kiintokalusteet ovat usein vuokranantajan vastuulla. Talon kunnossapidosta on pidettävä huolta ja tarvittavat remontit tehtävä ajoissa. Myös vuokralaisen valinnassa kannattaa olla tarkkana.

Muistilista vuokranantajalle ennen asunnon vuokraamista

  1. Ole tarkkana vuokralaisten valinnassa. Opasta tarvittaessa kodinkoneiden käytössä.
  2. Tarkista viemärit ja vesipisteet. Ilmoita mahdollisista putkistojen ja viemäreiden puutteista välittömästi taloyhtiölle.
  3. Tarkasta sulaketaulu silmämääräisesti. Ilmoita vikaepäilyistä taloyhtiölle. Korjauta viat ennen kuin vuokralainen muuttaa asuntoon.
  4. Tarkasta kodinkoneiden kunto ja toimivuus. Pyöritä astianpesukone pikaohjelmalla ja kuuntele mahdollisia ääniä ja tarkista näkyykö vuotoja. Tarkista myös astianpesukoneen roskasuodatin. Tarkista liesituuletin ja sen rasvasuodatin ja vaihda tarvittaessa: rasvainen suodatin on tulipaloriski. Imuroi jääkaapin takaosa tarvittaessa. On myös hyvä asentaa palovaroittimet, vaikka tämä onkin lain mukaan asukkaan vastuulla.
  5. Tarkasta tuloilma- ja korvausilmaventtiilien puhtaus ja toiminta.
  6. Tarkista pinnat ja kulumat ja ota niistä valokuvat.
  7. Tee aina vuokralaisen lähtötarkastus itse tai tilaa ammattilainen tarkistamaan. 
  8. Vaikuta rakennus- tai remonttivaiheessa. Viemäreitä on hyvä olla kaksi viemärivahinkojen välttämiseksi. Putkiremontin ja rakennusvaiheessa uudet viemärit on helppo asentaa.

Kuva: Unsplash

TSEKKAA MYÖS NÄMÄ

SUOSITUIMMAT