Mistä ja miten rahoitus remonttiin? Näin kilpailutat remonttilainat!

Joitakin pikkuremontteja voi käsistään kätevä henkilö tehdä itse, mutta silloinkin täytyy hankkia vähintään materiaaleja ja mahdollisesti myös erikoistyökaluja.

Ammattilaisten toteuttamien remonttien budjetit liikkuvat aivan omilla luvuillaan ja harvalta löytyy takataskusta sen verran ylimääräistä, joten suurempiin remontteihin tarvitaan yleensä aina lainaa.

Erilaisia lainapalveluita on nykyisin vaikka millä mitalla ja niiden tarjoamiin remonttilainoihin voi kertyä laina-aikana jopa tuhansien eurojen eroja. Ne siis kannattaa kilpailuttaa. Helpoiten tämä onnistuu netistä löytyvien maksuttomien palveluiden avulla, kuten Sortter.fi, jotka tekevät vertailun automaattisesti puolestasi.

Sortterin kautta voi kilpailuttaa maksutta 1 000 – 60 000 euron lainoja. Tähän haarukkaan mahtuvat niin pikkurempat kuin useimmat suuremmatkin projektit. Lainan hakemiseksi sinun tarvitsee vain valita haluamasi lainasumma sekä laina-aika ja lähettää hakemus. Saat lainatarjouksen yleensä jo muutamissa minuuteissa. Sortter antaa remonttilainalle myös parhaan koron takuun, jonka myötä sinulle hyvitetään lainojen hintaerotus, mikäli löytäisit saman lainatarjouksen myöhemmin muualta halvemmalla.

Alla vastauksia muutamiin yleisimpiin kysymyksiin remonttilainoihin liittyen:

Kuka voi hakea?

Voit hakea remonttilainaa, jos olet yli 20-vuotias, sinulla on säännölliset palkka- tai eläketulot ja olet hoitanut raha-asiasi moitteettomasti. Muista myös valita kuukausittainen maksuerä sellaiseksi, että sen hoitaminen sujuu ongelmitta koko laina-ajan.

Koska kannattaa hakea?

Remonttilainaa kannatta hakea heti kun suunnitelmat ovat valmiina ja hinta alkaa hahmottua. Näin vältyt ikäviltä yllätyksiltä ja vaikkapa luottokortin käyttämiseltä yllättävissä tilanteissa esimerkiksi alkuvaiheen tarvike- tai kalustehankinnoissa.

Tarvitaanko vakuuksia?

Sinun ei tarvitse asettaa asuntoa tai muuta omaisuuttasi lainan vakuudeksi remonttilainaa varten. Lainaa voi käyttää niin materiaalihankintoihin kuin työhönkin. Yleensä lainaehdot saadaan edullisemmiksi, jos haet lainaa yhdessä avio- tai avopuolison kanssa. Hän on tuolloin lainan rinnakkaishakija. Erillistä takaajaa maksimissaan 60 000 euron remonttilainalle ei tarvita lainkaan.

Miten korot eroavat toisistaan?

Eri lainapalveluilla voi olla hyvinkin erilaiset korot. Välttyäksesi piilokuluilta, tarkastele aina lainan todellista vuosikorkoa, johon on otettu huomioon myös mahdolliset lainan avaus -tai tilinhoitopalkkiot. Se on myös  vertailukelpoinen mittari eri lainanmyöntäjien välillä. Sortteri näyttää lainatarjoukset järjestyksessä edullisuuden mukaan.

Remonttilainojen korot ovat yleensä 4 % – 20 %, joista pienimmät ovat suuremmille summille ja pidemmille, jopa 15 vuoden maksuajoille.

Mistä remonteista voi tehdä verovähennyksen?

Kotitalousvähennyksessä työn osuus voidaan vähentää silloin, kun remontti tehdään kotona tai vapaa-ajan asunnolla. Remonttikohdetta ei tarvitse omistaa, kunhan se on omassa käytössä. Moni ei tiedä, että myös vanhempien tai isovanhempien kodissa tehdyn remontin voi vähentää verotuksessa. Sama pätee kakkos- tai kaupunkiasunnon remonttikustannuksiin.

Seuraavat remontit ja perusparannukset oikeuttavat kotitalousvähennykseen:

  • Keittiöremontti
  • Kylpyhuone- tai saunaremontti
  • Lukitus- tai valaistustyöt
  • Omakotitalon sähkö- tai putkityöt
  • Pintaremontit, kuten lattia- tai maalausurakat
  • Puutarha- tai pihatyöt

Lähde: Sortter.fi

Facebook kommentointi

Katso myös nämä

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje