KotiUutisetTutkijat pyytävät kansalaisilta apua jokiin kuolevien kyttyrälohien kertymäpaikoista

Tutkijat pyytävät kansalaisilta apua jokiin kuolevien kyttyrälohien kertymäpaikoista

Kyttyrälohi on vieraslaji, joka valtaa pohjoisia jokia taas tänä kesänä . Arviot kyttyrälohien määrästä vaihtelevat, mutta pahimmillaan jopa satojatuhansia kyttyrälohia saattaa nousta Tenoon. Pian kudun jälkeen kyttyrälohi kuolee jokeen, jolloin kuolleita kaloja jää jokiin ja rannoille. Oulun yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tutkijat selvittävät, kuinka mätänevät raadot vaikuttavat jokiin ja niiden ympäristöön. Yleisöä pyydetään avuksi ilmoittamaan tutkijoille paikkoja, minne kertyy raatoja.

Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Aino Erkinaro ja Suomen ympäristökeskuksen tutkija Kaisa-Leena Huttunen tutkivat kyttyrälohiraatojen hajoamista elo-syyskuussa Norjan ja Suomen joissa. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten hajoavat raadot vaikuttavat jokien ja rantojen ravinnepitoisuuksiin, kuinka kauas ravinteiden vaikutus näkyy ajassa ja paikassa, ja näkyvätkö ravinnemuutokset eliöyhteisöissä.

”On todella hurjaa, kun suuri luonnonmullistus tapahtuu näin nopeasti”, sanoo Erkinaro.

”Tilanne on pohjoisen luonnon kannalta järkyttävä, mutta tutkijalle myös äärimmäisen mielenkiintoinen, kun valtavaa muutosta voidaan tutkia sen tapahtumishetkellä.” 

Kyttyrälohen tutkimuksessa halutaan hyödyntää kansalaistiedettä.

”Tarvitsemme kalastajilta, retkeilijöiltä ja luonnossa liikkujilta apua löytääksemme paikat, joihin kyttyrälohen raatoja luonnollisesti kertyy sekä joissa että rannoilla. Näin saamme tietoja siitä, millaisiin ympäristöihin kyttyrälohien raadot kasaantuvat. Tästä on suuri hyöty ravinteiden liikkeitä tarkastellessa”, kertoo Erkinaro.

Yleisö voi ilmoittaa kuolleiden kyttyrälohien kertymäpaikoista viestillä puhelinnumeroon +358 45 638 7271. Viestin tulee sisältää vähintään havaitun kyttyrälohen raadon tai raatokasan koordinaatit (esimerkiksi tavallisista karttasovelluksista). Lisäksi pyydetään mahdollisuuksien mukaan lähettämään kuva tai vapaamuotoinen kuvailu havaituista raadoista ja löytöpaikasta (esimerkiksi montako raatoa, arvio veden syvyydestä ja pohjan rakenteesta).

”Olemme hyvin kiitollisia yleisölle avusta tärkeässä työssä. Tutkimuksen avulla saamme selvyyttä siihen, millainen pohjoisten jokien tulevaisuus on”, Erkinaro vetoaa. 

Lisätietoja tutkimuksesta ja kyttyrälohien kertymäpaikkojen ilmoittamisesta Oulun yliopiston verkkosivulla

Lähde: Oulun yliopisto

Lue lisää aiheesta!

TSEKKAA MYÖS NÄMÄ

SUOSITUIMMAT