KotiRemontointi ja rakentaminenNäin säästät jo remontin alkumetreillä

Näin säästät jo remontin alkumetreillä

Remontointi on kallista vaikka suuren osan työstä tekisi itse. Kaikki mahdollinen säästö kannattaa siis ehdottomasti hyödyntää ja kilpailutuksen avulla voit säästää selvää rahaa jo ennen remontin aloittamista.

Pandemiavuodet ovat aiheuttaneet varsinaisen remonttibuumin, joka on yhdessä toimitusketjujen haasteiden kanssa nostanut erityisesti materiaalien hintaa huomattavasti. Moni yrittääkin hallita kasvaneita kuluja parhaansa mukaan muun muassa tekemällä leijonan osan työstä itse. Mikäli aikaa, taitoa ja yritteliäisyyttä riittää, voi erityisesti pintaremonttia tehdä pitkälti omin voimin. Työkustannuksissa säästäminen on yksi yleisimmistä tavoista yrittää hallita paisuvaa remonttibudjettia, mutta oletko huomioinut, että merkittävää säästöä voisi tehdä jo remontin rahoituksesta päätettäessä?

Remontti rahoitetaan usein kokonaan tai osin lainarahalla, siksi lainakulut ovat aina osa projektin kokonaisbudjettia. Valitsemalla lainan oikein voit säästää selvää rahaa jo ennen remontin alkumetreillä. Lainavertailupalvelun avulla löydät sopivan remonttilainan hetkessä, etkä jätä helppoa säästöä käyttämättä.

Valitse oikea rahoitusmuoto

Kulutusluotto vaiko joustoluotto? Remonttilainaa valitessa on monia vaihtoehtoja ja rahoitusmuodon valinnalla on kauaskantoisia vaikutuksia. Remonttibudjetit ovat syystäkin vaikeasti ennustettavia, varsinkin jos asuntoa remontoidaan pintaa syvemmältä, kasvaa yllätysten mahdollisuus huomattavasti. Alapohjasta tai seinärakenteista löytyvät ikävät yllätykset voivat räjäyttää alkuperäisen budjetin, eikä aloitettua työtä voi jättää kesken. Tästä syystä joustoluotto on usein parempi vaihtoehto remontin rahoittamiseksi.

Joustoluoton luottorajan voi asettaa reilusti arvioitua budjettia korkeammaksi, sillä korkoa ja muita kuluja maksetaan vain nostetusta lainasummasta. Yllätysten sattuessa budjettia voi siis nostaa ilman tarvetta hakea uutta lainaa. Joustoluotto joustaa myös toiseen suuntaan: koska voit itse tehdä nostoja sovitun luottorajan puitteissa, voit nostaa lainaa vain niin paljon kuin sitä projektiin kuluu. Siinä missä kulutusluotto maksetaan könttäsummana jonka kanssa pitää tulla toimeen, mukautuu joustoluotto budjettiin nimensä mukaisesti.

Tee hyvä päätös kilpailutuksen kautta

Vaikka sopiva lainamuoto olisi päätetty, ei se yksin takaa onnistunutta rahoituspäätöstä. Liian kallis laina voi suunnittelusta huolimatta johtaa myöhemmin maksuvaikeuksiin, sillä voit maksaa remonttilainaa takaisin useampia vuosia.

Kuukausikuluiltaan sopiva laina ei rasita talouttasi vaikka käytettävissä olevat tulosi väliakaisesti laskisivat.

Sopivin laina löytyy varmimmin kilpailuttamalla OmaLaina on Suomen kattavin lainavertailu, josta löydät remonttilainoja kymmeniltä eri luotonantajilta. Kilpailuttamalla varmistut, ettet maksa lainastasi liikaa ja voit tehdä huomattavaa säästöä jo remontin suunnitteluvaiheessa. Lainojen kilpailuttaminen on täysin maksutonta, eikä lainaan lisätä minkäänlaista välityspalkkiota.’

Laita projektisi perusta kuntoon heti alussa kilpailuttamalla lainatarpeesi – näin säästät jo remontin alkumetreillä!

TSEKKAA MYÖS NÄMÄ

SUOSITUIMMAT