KotiIdeat / vinkkejäSyksylläkin voi ja kannattaa istuttaa – vältä kuitenkin tyypillisimmät istutusmokat

Syksylläkin voi ja kannattaa istuttaa – vältä kuitenkin tyypillisimmät istutusmokat

Syksy voi olla jopa kevättä parempi istutusaika.

Syyskuussa on hyvä hetki istuttaa marjapensaita, omenapuita ja muita monivuotisia kasveja. Viilenevässä säässä istutusten hoito on helpompaa.

Omasta pihasta saatava sato on houkutteleva ajatus, ja monet haluavatkin istuttaa herukoita, karviaisia, pensasmustikoita, omenoita, päärynöitä ja kirsikoita. Ruukussa myytävien monivuotisten puiden, pensaiden ja perennojen taimia voidaan istuttaa milloin tahansa, kun maa on sula. Syyskuussa istutetut taimet ehtivät juurtua ennen talven tuloa, jolloin ne pääsevät kasvuun jo aikaisin keväällä.

Valitse istutuspaikka huolella

Monivuotisia kasveja istuttaessa on huolellinen paikan valinta tärkeää. Hedelmäpuut ja marjapensaat pitävät aurinkoisesta, suojaisesta ja lämpimästä kasvupaikasta. Varjoinen paikka huonontaa kukintaa, minkä vuoksi myös sato jää heikoksi. Pensaat tarvitsevat vähintään puoli metriä ja hedelmäpuut vähintään 80 senttiä ravinteikasta multaa kasvualustakseen.

− Taimen istutuskuoppaan kannattaa lisätä laadukasta istutusmultaa, joka sisältää juurtumista nopeuttavia mykorritsoja. Mitä nopeammin kasvi juurtuu, sitä paremmin se kestää talven kylmyyttä, kertoo puutarhaneuvoja Riikka Kerttula Biolanin tiedotteessa.

Pensasmustikka menestyy happamassa maassa, ja sen kasvualustaa voi parantaa havukasveille tarkoitetulla mullalla.

Etelä- ja Keski-Suomessa voi istuttaa useimpia hedelmä- ja marjalajikkeita, mutta pohjoisemmaksi mentäessä kasvien tulisi sietää kylmää.

− Puuvartisille kasveille on määritelty menestymisvyöhykkeet, I-VIII. Kuopion ja Seinäjoen pohjoispuolella kannattaa tarkistaa, että istutettavan taimen lapussa menestymisvyöhyke on V-VIII, kun taas etelärannikolla voi kokeilla I-vyöhykkeen kasveja. Jos istutettava kasvi on menestymisensä äärirajoilla, se kannattaa istuttaa hyvissä ajoin ennen pakkasia, että juurtumisaikaa jää mahdollisimman paljon, opastaa Kerttula.

Kastelu on tärkeää myös syksyllä

Syksyn viileät ja kosteat säät vähentävät kastelutarvetta, mutta jos sää ei ole sateinen, tulee istutuksia kastella vähintään kerran viikossa.

Kastele taimi kunnolla ennen istutusta. Kaada myös istutuskuoppaan reilusti vettä, sillä kostea multa saa kasvit kasvattamaan juuret syvemmälle. Lisää vettä istutuskuoppaan seuraavasti:

  • Köynnöksille 10 litraa
  • Pensaille 20 litraa
  • Puille 30-40 litraa

Voit parantaa maan vesivarastoa lisäämällä istutusmultaan biohiiltä. Tämä voi olla tarpeen etenkin hiekka- ja savimailla.

5 tyypillistä istutusmokaa – vältä nämä

  • Hankit kasvin ulkonäön tai herkullisen sadon perusteella, selvittämättä millä kasvuvyöhykkeellä se menestyy.
  • Et tarkasta kasvupaikan valoisuutta, vaan istutat kasvin missä on tilaa.
  • Laiminlyöt rikkakasvien kitkemisen istutuspaikalta, jolloin pieni taimi jää nopeasti niiden varjoon.
  • Säästelet multakerroksen kanssa uusia kasveja istuttaessa.
  • Et enää kastele istutuksen jälkeen, jolloin kasvin juurtuminen hidastuu.

Kuva: Unsplash

TSEKKAA MYÖS NÄMÄ
- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje