Influenssaepidemia on edelleen käynnissä Suomessa, vaikka taudin vuoksi tehdyt terveydenhuollon käynnit ja raportoidut löydökset ovatkin hieman vähentyneet. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan influenssarokotteen suojateho on tällä kaudella kohtalainen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautirekisterin mukaan influenssa-aktiivisuus on yhä suuressa osassa maata runsasta ja osassa maata kohtalaista. Viikolla 10 Suomessa raportoitiin 571 laboratoriovarmistettua influenssa A -tapausta.
Todellinen tautimäärä on kuitenkin tätä suurempi, sillä rekisteriin päätyvät vain laboratoriolla varmistetut löydökset. Influenssa B:tä on sen sijaan esiintynyt koko kauden aikana Suomessa vain vähän.
Tartuntojen määrä on kääntynyt laskuun
Vaikka epidemia jatkuu edelleen, viime viikon aikana influenssan kaltaisen taudin vuoksi tehdyt käynnit ja yhteydenotot perusterveydenhuoltoon ovat vähentyneet. Myös tartuntatautirekisteriin raportoitujen influenssalöydösten määrä on laskenut.
Samanlaista kehitystä on nähty myös muualla Euroopassa. Influenssaa esiintyy edelleen runsaasti, mutta tartuntamäärät ovat olleet laskusuunnassa.
Rokotteen suoja vakavaa influenssaa vastaan näkyy erityisesti ikääntyneillä
THL kertoi jo viime syksynä, että muuntunut A-influenssan H3N2-virustyyppi saattaa heikentää influenssarokotteen tehoa. Euroopan tautienehkäisy ja -valvontakeskuksen arvioiden mukaan rokotteen suojateho kaikkia influenssan alatyyppejä vastaan oli vuodenvaihteessa 44 prosenttia.
THL arvioi rokotteen tehoa rekisteripohjaisen kohorttitutkimuksen avulla. Seuranta alkoi lokakuun alussa 2025. Tammikuun loppuun mennessä 65 vuotta täyttäneillä influenssarokotteen suojateho sairaalahoitoista, laboratoriovarmistettua influenssaa vastaan oli 47,4 prosenttia.
THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että rokote vähensi vakavan influenssan riskiä noin puolella. Hänen mukaansa vastaavanlaisia suojatehoja on nähty iäkkäämmillä myös useina aiempina kausina, kun käytössä on ollut perinteisiä pistettäviä influenssarokotteita.
Muiden ikäryhmien suojatehoa pystytään arvioimaan luotettavasti vasta influenssakauden päätyttyä.
Rokotuskattavuus on noussut viime kaudesta
Influenssarokote on edelleen tärkein keino suojautua influenssalta ja sen jälkitaudeilta. Tällä influenssakaudella Suomessa on annettu lähes 1,7 miljoonaa rokoteannosta, mikä tarkoittaa noin neljännestä väestöstä.
Yli 65-vuotiaista rokotteen on saanut 60 prosenttia ja alle 7-vuotiaista 38 prosenttia. Raskaana olevilla rokotuskattavuus on noussut 69 prosenttiin. Kattavuudet ovat nousseet viime kaudesta sekä ikääntyneiden että pienten lasten kohdalla.
Maailman terveysjärjestö WHO on lisäksi julkaissut uudet suositukset influenssarokotteiden koostumuksista. Suositusten mukaan myös Suomessa käytettävien rokotteiden viruskantoihin esitetään muutoksia pohjoisen pallonpuoliskon influenssakaudelle 2026–27.
Muitakin hengitystieinfektioita on liikkeellä
Influenssan lisäksi Suomessa kiertää tällä hetkellä muitakin hengitystieinfektioita aiheuttavia viruksia. Esimerkiksi RSV:tä esiintyy sekä Suomessa että muualla Euroopassa.
Sen sijaan laboratoriovarmistettujen COVID-19-tapausten määrä sekä koronaviruksen määrä jätevedessä ovat pysyneet aiempiin vuosiin verrattuna matalalla tasolla.
THL muistuttaa, että hengitystieinfektion aiheuttajaa ei yleensä voi päätellä pelkkien oireiden perusteella. Useimmissa tapauksissa hoitona riittävät lepo ja oireenmukainen hoito, mutta jos yleisvointi heikkenee tai oireet pahenevat, on syytä hakeutua terveydenhuoltoon.
