KotiUutisetTällä tavalla suojaat kissat ja koirat punkeilta

Tällä tavalla suojaat kissat ja koirat punkeilta

Punkit ovat levittäytyneet laajoille alueille Suomessa aina pääkaupunkiseudulta pohjoiseen. Punkit viihtyvät metsissä ja ruohikoissa, ja niitä voi olla pihapiirissäkin. Lue asiantuntijan vinkit lemmikkien suojaamiseen punkeilta.

”Punkkien välttämiseksi koirat ja kissat kannattaa suojata jo keväällä punkkikarkotteella. Punkkikausi kestää Suomessa säästä riippuen vähintään toukokuusta syyskuuhun. Punkkikausi alkaa yleensä silloin, kun lämpötila on päivisin vähintään +5 °C”, eläintenhoitoon erikoistunut farmaseutti Kati Sairanen Yliopiston Apteekista kertoo.

Punkkikarkotteita on erilaisia. Valeluliuos sivellään neljän viikon välein lemmikin niskanahkaan, josta se leviää koko eläimeen ja muodostaa suojan punkkeja vastaan. Toinen vaihtoehto on punkkipanta, jonka suoja kestää jopa koko kesän. Tablettivalmisteet vaativat eläinlääkärin reseptin.

”Suojauksista huolimatta lemmikkiin voi tarttua kesän aikana yksittäisiä punkkeja. Tämän vuoksi on tärkeää tehdä lemmikille päivittäin punkkitarkastus. Käy lemmikin koko turkki sormilla rapsutellen läpi ja tutki karvojen välistä myös lemmikin ihoa”, Sairanen neuvoo.

Toimi näin, jos lemmikilläsi on punkki

Lemmikkiin kiinnittynyt punkki tulee irrottaa mahdollisimman pian. Punkit tulee irrottaa punkinpoistovälineillä, kuten punkkipihdeillä, -lassolla tai -raudalla pakkauksessa olevia ohjeita noudattaen. Näin suojaat lemmikin punkkien levittämiltä taudeilta.

Älä yritä poistaa punkkia sormin tai tukehduttaa sitä. Vääränlainen irrotustapa voi saada punkin oksentamaan, jolloin lemmikki voi saada punkilta taudin. Oikeilla välineillä punkista saa otteen sen suuosasta, mikä on turvallisin tapa poistaa punkki.

”On hyvä muistaa, että punkkisuojan vaikutus ei ala välittömästi. Sen vuoksi lemmikki on hyvä suojata hieman ennakkoon, esimerkiksi pari päivää ennen mökille lähtemistä”, Sairanen sanoo.

Lähde ja kuva: Yliopiston Apteekki

TSEKKAA MYÖS NÄMÄ

SUOSITUIMMAT