KotiRuokaJulkkiskokki Harri Syrjänen jakoi täydellisen graavilohen reseptin

Julkkiskokki Harri Syrjänen jakoi täydellisen graavilohen reseptin

Muutamia päiviä sitten Harri Syrjänen, 54, teki Instagramiin postauksen, jossa totesi, että hänelle joulupöydän kuningas on graavilohi.

Harri myös jakoi reseptinsä täydelliseen graaviloheen, jota hän kertoo treenanneensa pidemmän aikaa:

”1 kg lohta

50 g karkeaa merisuolaa

1 tl sokeria

3-6 vartta tilliä

3 rouhasua valkopippuria

Kuivaa lohifile huolella. Ripottele ensin n. 10g suolaa nahka puolelle. Käännä lohi ja ripottele loput suolat päälle. Lisää pintaan vielä sokeri ja valkopippuri. Rutistele tillin oksat käsillä ja levitä pintaan. Kääri lohi ensin leivinpaperiin ja sitten folioon. Laita fileen päälle ruokalautanen tai muovinen leikkuulauta painoksi ja laita jääkaapin kylmimpään osaan. Graavilohen tulee olla jääkaapissa lihapuoli ylöspäin. Valmistumisaika on 48h.”

Alta tai Instagramista voit katsoa kyseisen päivityksen, jossa on mukana video ja kuvia.

TSEKKAA MYÖS NÄMÄ

SUOSITUIMMAT