KotiUutisetTaloussanomat: Kannattaa varautua talvella näihin seitsemään yllättävään kuluun

Taloussanomat: Kannattaa varautua talvella näihin seitsemään yllättävään kuluun

Suomalaisten kuluttujien talouden haastavat monin tavoin tulevat talvikuukaudet ja melkein kaikkialla hinnat nousevat. Edessä ovat siis haastavat ajat, mutta näköpiirissä on joitakin toivon pilkahduksia.

Alta voit lukea seitsemästä asiasta, joiden kallistumiseen kannattaa varautua tulevana talvena.

1. Sähkö

Talvikuukausina varsinkin pörssisähkön hinta voi nousta uusiin ennätyslukemiin. Asiaan vaikuttaa muun muassa pakkasten kovuus ja Olkiluoto 3:n toiminta.

Kotitalouksien energiankäytön asiantuntija Päivi Suur-Uski Motivasta kertoo pahimmasta vaihtoehdosta, joka olisi, että Olkiluoto 3 -ydinvoimalayksikköä ei saataisi käyttöön ja kylmä sekä tyyni säävyöhyke jämähtäisi Suomen ylle, eikä tällöin sähköä tuottaisi tuulivoimakaan.

– Silloin hinta olisi todella kallis, varmasti aiempien korkeimpien hintojen luokkaa. Sitä myötä pitäisi varautua myös sähkökatkoihin.

2. Ruoka

Hintojen nousu elintarvikkeissaa jatkuu Pellervon taloustutkimuksen mukaan. Loppuvuodesta hinnat ovat yli 15 prosenttia korkeammat kuin samaan aikaan viime vuonna. PTT:n tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg kertoo asiasta.

– Ruoan hinnan korkea inflaatio tulee loppuvuonna ja ensi vuoden alussa jatkumaan. Hintojen ennakoidaan jatkavan nousuaan ainakin ensi vuoden alkukuukausina, mutta nousuvauhti tulee hidastumaan.

3. Polttoaineet

Tänä vuonna bensiinin hinta on noussut 30 prosenttia ja dieselin 40 prosenttia viime vuoteen nähden. Tähän on vaikuttanut suurelta osin Ukrainan sodasta aiheutunut energiakriisi.

Toimitusjohtaja Petri Appel polttoaineiden hankintayhtiö Neotista sanoo, että nyt on erityisen vaikeaa ennustaa hintakehitystä.

– Toisaalta mahdollisen taantuman realisoituminen saattaisi johtaa raakaöljyn ja öljytuotteiden kysynnän vähentymiseen, mikä puolestaan vaikuttaisi hintakehitykseen laskevasti.

4. Julkinen liikenne

Bussi- ja junaliput saattavat kallistua polttoaineiden sekä muiden kulujen johdosta.

Helsingin seudun liikenne (HSL) on jo kertonut nostavansa ensi vuoden alusta lippujen hintoja, koska polttoaineiden ja sähkön hinnan noususta aiheutuu heille lisäkustannuksia 30 miljoonan euron edestä vuonna 2023.

5. Lainojen korot

Asuntolainojen yleisin viitekorko eli 12 kuukauden euribor oli vuoden alussa vielä -0,499 %, mutta maanantaina se nousi 2,8 %:iin ja lähes varmasti sen nousu jatkuu.

Euriboriin on vaikuttanut Euroopan keskuspankki (EKP), joka nosti lokakuun loppupuolella jo kolmatta kertaa ohjauskorkoa tänä vuonna. Perusrahoitusoperaatioiden korko on nyt EKP:ssä tasan 2 %:ia ja talletuskorko vastaavasti 1,5 %:ia.

6. Kaukolämpö

Se, millä kaukolämpöyhtiön alueella asuu vaikuttaa kaukolämmön hintaan. Syyskuussa energiateollisuus julkisti tilaston, jonka mukaan Porin energia tuottaa Suomen kalleinta lämpöä ja taas Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta halvinta.

Muun muassa Helen-energiayhtiö nosti loka-joulukuuksi kaukolämmön energiamaksua 30 %:ia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. 30 %:n korotukset ovat luvassa myös ensi vuoden tammi-helmikuussa sekä maalis-huhtikuussa.

7. Taloyhtiöiden vastikkeet

Taloyhtiöiden kuluja on nostanut kaukolämmön, sähkön ja muut kulut. Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen kertoo asiasta.

– Paineet vastikepuolella eivät ole aiemmin olleet tällä tasolla. Tämä on selkeästi poikkeuksellinen tilanne aiempaan verrattuna.

– Meidän tuoreen korjausrakennusbarometri-kyselymme perusteella monella taloyhtiöllä kiinteät sähkösopimukset päättyvät vasta 2023 tai jopa 2024, eli sähkön hinnan nousu ei ole vielä näihin iskenyt. Toisaalta niissä taloyhtiöissä, joissa sähkösopimus on päättynyt, korotukset ovat olleet isojakin.

Lähde: Taloussanomat

Kuva: Pixabay

TSEKKAA MYÖS NÄMÄ

SUOSITUIMMAT